keskiviikko 30. syyskuuta 2015

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

19.9.2015 Länsi - savossa uutinen Esedun ulosmarssista

Lauantain 19.9.2015 Länsi – savossa uutisjuttu työpaikkani Etelä – savon ammattiopiston ulosmarssista, koskien Suomen hallituksen suunnittelemia palkkojen ja pienituloisten etuisuuksien leikkauksia.

Vaikka lehden mukaan mielenilmaus näkyi Etelä – savossa vain vähän, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että noin 300 000 työntekijää eripuolilla Suomea osallistui perjantain työseisaukseen :)
 

perjantai 18. syyskuuta 2015

18.9.2015 Mielenilmaus Esedulla

18.9.2015 klo 11.00 Etelä – savon ammattiopiston työntekijöiden 15 min. ulosmarssiin osallistui eri toimintayksiköissä noin 60 henkilöä, työntekijät kritisoivat Suomen hallituksen palkansaajiin ja pienituloisiin kohdistamia leikkauksia.

Hienoa yhteishenkeä, mielenilmauskyltitkin matkassa :)

lauantai 5. syyskuuta 2015

5.9.2015 Suzuki Hayabusa 261km/h

Kävin Lappeenrannan lentokentällä testaamassa 1300 kuutioisen Suzuki Hayabusan kiihtyvyyttä.

Vähän harmittaa, sillä vesisateesta johtuen varttimailiin (402m) meni aikaa 13,1 sekunttia ja loppunopeus jäi mailin kohdalla (1609m) 261km/h, mutta seuraavana kesänä uudestaan :)

Linkki youtuben videokoosteeseen ajosta https://www.youtube.com/watch?v=6m6h-LDLmYo 

perjantai 4. syyskuuta 2015

4.9.2015 Tasan vuosi sitten erosin ammattiyhdistyksen PJ- tehtävästä

Tasan vuosi sitten 4.9.2014 jätin yksityiskohtaisen erokirjeen ammattiyhdistyksen puheenjohtajan tehtävästä, enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään :)
 
15 vuoden aikana ammattiyhdistystoiminnan kiemurat ja toimintatavat nähneenä, voin sanoa että matka on ollut opettavainen, olen monta kokemusta rikkaampi ja viisaampi.
 
Ilman ammattiyhdistyksen puheenjohtajuuttakin, näitä mielenkiintoisia ammattiliiton luottamustehtäviä on tällä hetkellä ihan tarpeeksi :)